1251397749_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Kuva korvat punottaen riistetty albumin kannesta.

Kaikki tietävät että minä pidän musiikista. Harva kuitenkin arvaisi että minä pidän erityisesti suomalaisesta musiikista. Kyseessä lienee jokin sisässäni kytevä isänmaallisuus, joka on poljettu takaraivooni lapsesta asti jokavuotisen Talvisodan ja Tuntemattoman sotilaan voimin. Kun eteeni siis astelee uutta suomalaista musiikkia joka kolahtaa - voi pojat mikä riemu siitä syntyykään.

Vesterinen Yhtyeineen on tarkalleen ottaen kuusi tyylikkäästi pukeutuvaa miestä Etelä-Suomesta. He jatkavat kunniakkaasti Suomen pitkää tyylikkäästi pukeutuvien muusikkojen sarjaa, tuoden soundillaan mieleen esimerkiksi sellaisia lähihistorian suurmiehiä kuin Ismo Alanko, Kauko Röyhkä ja Aki Sirkesalo (jonka Naispaholaista bändi myös debyytillään tulkitsee).

Jönköping on samalla tavalla vatsanpohjasta kouraiseva yllätys kuin Scandinavian Music Groupin "Onnelliset kohtaa" oli vuonna 2002. Kun  bändin esikoisella ei ole yhtään niin ärsyttävää biisiä, että tekisi mieli tehdä soittolistaan muutoksia, sitä kerrassaan säikähtää -  ei niinkään sitä, että miten levy voi olla näin hyvä, vaan että mitenkähän käy sen seuraavan albumin.

Kuten esikuvansa, Vesterinen Yhtyeineen soittaa menevää, elämänmenon ironialla irvailevilla lyriikoilla maustettua melankolista pop-rokkia. Erityisesti Vesterinen on miehekästä musiikkia - siis ainakin nuoremman miehen näkökulmasta. Biisit maalaavat väistämättä kuvia reilusti parikymppisistä, jo elämän kolhimista sänkinaamoista, jotka syntyivät yhden laman aikana ja joutuvat nyt aloittamaan aikuiselämänsä toisen, vielä pahemman kourissa. Nuorista miehistä, jotka tahtovat löytää elämälleen mieltä, järkeä ja tarkoitusta, vaikka usko parempaan huomiseen alkaa suomenmaalla olla jo aika laimeaa.

Erityisesti tätä miehistä näkökulmaa alleviivaa albumin neljäs raita, “Lee van Cleef”, joka naivistisella tavalla kertoo miehen haaveista olla samanlainen sankari kuin tuo menneiden vuosien länkkäreiden viiksekäs kivikasvo, joka aina marssii pää pystyssä ja antaa vihollisilleen surutta turpaan. Samalla kappale myös soitannallaan nostaa hattua eräälle kaikkien aikojen suurimmista elokuvasäveltäjistä, Ennio Morriconelle.

Jönköping on ehkä hiukan surullinen, mutta jaksaa silti hymyilyttää herättämällä muistoja kuuntelijan omasta elämästä. Se on toisaalta omaperäinen, mutta silti tuttua ja turvallista suomalaista melankoliaa. Alkavan syksyn pimenevien iltojen taustamusiikiksi se on jokaisen sänkinaaman varma valinta,  debyytiksi todellinen helmi. Rima onkin nyt asetettu todella korkealle Vesterisen ja yhtyeen menestystä vääjäämättä seuraavalle kakkosalbumille.

LINKKEJÄ:

Vesterinen Yhtyeineen - Emmanuelle @Youtube

Vesterinen Yhtyeineen - Mitä tapahtui Hokkasen Timolle? @YouTube

Vesterinen Yhtyeineen - Lee van Cleef @YouTube

Vesterinen Yhtyeineen - Jää vain Houston kutsumaan @Youtube

Vesterinen Yhtyeineen @MySpace (Soittimessa vain lyhyitä esikuunteluraitoja)

Vesterinen Yhtyeineen @Spotify (Vaatii Spotify-tilin)

Vesterinen Yhtyeineen @Facebook

vesterinenyhtyeineen.fi