Lady Sovereign tuli ensimmäistä kertaa julkisuuteen vuonna 2006 debyyttialbumillaan Public Warning, joka sisälsi mm. Missy Elliotin kanssa levytetyn radiorenkutuksen "Love Me Or Hate Me". Ensivaikutelmalta albumi muistutti erehdyttävästi erään Marshall Mathers kolmannen hengentuotoksia: kuten Eminem edellä, Lady Sov räppää siitä miten hän röyhtäilee ja pieree kadulla, sylkee kaikkien naamalle ja pukeutuu huonosti - ja saapa vielä huonolla käytöksellään nimeä ja lavatolkulla rahaa!
Mikä siis teki albumista kuuntelemisen arvoisen? Lady Sovereignin lyyrikoista näkyi loistava itseironian hallinta. Siinä missä joka toinen rivi vinoilee muulle maailmalle ja kuuntelijalle siinä sivussa, keskittyvät loput ampumaan jalkaan räppäriä itseään. Harvat artistit saavat nämä kaksi aspektia pysymään tasapainossa yhtä hyvin.
Tavallisesti Eminem-tyyppinen oman torven soittaminen korkealta ja kovaa on söpöä hetken ja alkaa sitten pääasiassa vituttaa. Toisaalta, kun kovapalkkaiset nuoret muusikot ruikuttavat siitä kuinka suuria epäonnistujia elämässä he ovat, ja kuinka valtavan masentavaa ainainen juhliminen, törsääminen ja huoraaminen on, tuntuu koko touhu vain hiukan teennäiseltä. Lady Sov onnistui kuitenkin biiseissään morkkaamaan kaikkia tasapuolisesti, itseään mukaanlukien. Tällöin koko hommassa pysyi positiivinen 'kieli poskessa' -meininki, eikä kuuntelija joutunut suotta kiukuttelemaan levyä kuunnellessaan. Omaleimaisuutta musiikkiin toi myös Sovin nasaaliäänellä väännetty brittienglanti ja paikoittain oikeasti nokkela sanailu.
Public Warning osoittautui yllättäväksi menestykseksi jenkeissä, joka meinasi ankaraa keikkailua nuorelle rap-artistille. Lopulta neidille iski pahimman luokan burnout joka johti eräisiin mokailuihin live-keikan aikana ja lopulta erimielisyyksiin levy-yhtiön kanssa. Nythän on kuitenkin vuosi 2009, ja kenenkään ei onneksi tarvitse tyytyä pelkkään historiikkiin. Lady Sovereign teki nimittäin tänä vuonna paluun albumillaan "Jigsaw", jonka on julkaissut hänen oma yhtiönsä, Midget Records.
Kolmessa vuodessa maailma on muuttunut paljon - hyvässä ja pahassa - ja Sov maailman mukana. Heti levyn avausraita "Let's Be Mates" kavaltaa uuden albumin suurimman eron edeltäjäänsä verrattuna: kuten monet muut artistit ennen häntä, myös Sov on hypännyt mukaan euroopassa ja muuallakin maailmassa rälläävään electrojunaan. Vanhat tympeät soittimet ovat vaihtuneet piippailuun ja kasarityyliseen syntikkahumppaan, samalla kun soundi on mennyt entistä pirteämpään suuntaan. Mistään täydellisestä ladygagailusta Jigsawissa ei kuitenkaan ole kysymys, vaan Sov on ennemminkin sovittanut tyyliään vallitseviin trendeihin - hieman kuten Franz Ferdinand aiemmin tänä vuonna.
Biisien lyriikoissa on yhä hyvä fiilis, josta kiitos kuuluu pääasiassa Sovin mainiolle ulosannille, mutta edelliseltä levyltä tuttu sanoilla kikkailu loistaa muutamaa biisiä ("Let's Be Mates", "So Human" ja "Guitar") lukuunottamatta poissaolollaan. Sanoitukset ovat selkeästi aikaisemman levyn tuotantoa yksinkertaisempia rakenteeltaan ja toistoa hyödynnetään yhä useammin, mikä on toki ymmärettävää Sovin irtautuessa rap-juuristaan. Ei kuitenkaan tarvitse olla ruudinkeksijä todetakseen, että suurin osa biiseistä on ihan kursailematta tehty radioralleiksi.
Levy ei kuitenkaan ole missään nimessä huono. Sen kuuntelee vaivatta läpi raitoja skippailematta ja biisit muodostavat hyvän kokonaisuuden. Lätyltä löytyy niin tansittavia biisejä ja akustista surkuttelua kuin myös mielialaa kohottavaa upbeat-hölmöilyä ja hauskoja musiikillisia kokeiluja. Musiikki on juuri sopivan kevyttä, että sitä voi kuunnella esimerkiksi töiden ohessa ilman sen suurempaa häiriötä, mutta siinä on kuitenkin tarpeeksi sisältöä, ettei levyn pyörittäminen tunnu merkityksettömältä.
Monet pitävät artistien liukumista mainstreamin suuntaan fanien pettämisenä, sell-out meininkinä ja markkinavoimille kumartamisena - mitä se toki osittain varmasti onkin. Kysyä saattaa, kuinka suuri merkitys rahalla on ollut Lady Sovereignin uutta linjaa hiottaessa. Uuden albumin kohdalla kysymys kuitenkin lienee enemmän artistin tietoisesta tyylinmuutoksesta kuin markkinavirtojen vietäväksi riistäytymisestä. Täytyy muistaa, että on olemassa hyvää ja huonoa poppia, ja Jigsaw edustaa näistä jälkimmäistä parhaimillaan. Musiikin kohdistaminen laajemmalle yleisölle ei aina ole artistin tai levy-yhtiön ahneuden ilmentymä, vaan sitä voisi tavallaan pitää jopa jalona: pirteä electrojammailuhan on juuri sitä, mitä laman kurimuksesta pinnalle räpistelevät ihmiset tarvitsevat.
Linkkejä
Valitettavasti Lady Sovereignin vanhaa matskua ei löydy YouTubesta, eli tubelinkit ovat yksinomaan uudelta albumilta.
Lady Sovereign - So Human @YouTube
Lady Sovereign - I Got You Dancing! @YouTube
Lady Sovereignin uusi kotisivu
Lady Sovereign @MySpace
Lady Sovereign @Spotify (Vaatii Spotify-tilin)
