Tiedätkö tunteen, kun joskus sattumalta saa vihiä jostain uudesta bändistä, kuuntelee pari raitaa ja tietää heti, että näistä tyypeistä kuullaan vielä? Silloin tiedät varmasti myös miltä tuntuu, kun odotukset eivät käykkään toteen. 

Tarinoita on laidasta laitaan. Toiset artistit katoavat heti debyyttinsä jälkeen, toiset taas kärvistelevät puolituntemattomina vuosikymmenen ennen kuin antavat viimein periksi. Monet ovat toisaalta syyt lopettaakkin: huono levymyynti, rahoituksen puute, bändien sisäiset ristiriidat, yksityiselämän ongelmat ja inspiraation tyrehtyminen ovat vain muutamia esimerkkejä siitä sankasta joukosta ongelmia, jotka nakertavat pinnalle pyrkiviä artisteja.

Kun saa yllättäen kuulla oman mieliartistin laittavan pensselit santaan, sitä seuraava tunnekuohu on varsin moniulotteinen. On pettynyt siihen, että ei saa enää kuulla uutta materiaalia, ja että artisti ei yksinkertaisesti yrittänyt kovemmin. Toisaalta käy sääliksi niitä, jotka ovat parhaansa antaneet ja silti eivät ole saaneet ansaitsemaansa huomiota. Tavallaan on tyytyväinen, että artisti lopetti kun oli vielä voitolla - eli tuore ja uskollinen soundilleen. Toisaalta mielen syövereissä usein kaihertaa, ettei itse ehkä nähnyt tarpeeksi vaivaa tukeakseen bändiä, esimerkiksi levittämällä sanaa tai ostamalla levyjä.

Seuraavaksi kunnianosoitukset kolmelle bändille, jotka minusta lähtivät ennen aikojaan.

ELLE MILANO (2004-2008)

Elle Milano oli kolmihenkinen alt-rock yhtye Englannista. Bändi ehti julkaista vain yhden albumin ennen hajoamistaan.

Milanolla oli rokkaava soundi ja tarpeeksi raakaa energiaa paikkamaan melodioiden pahimmat puutteet. Särmikäs soitto ja britpop-vaikutteiset lyriikat olivat hyvä yhdistelmä, joka olisi kestänyt varmasti myös radiotoistoa. Internetin ansiosta yhtyeellä oli vankka fanipohjakin jo esikoisalbumin julkaisun aikoihin.

Elle Milanolla oli kaikki menestykseen ainekset visusti kasassa - siksi uutinen bändin hajoamisesta tulikin kuin salama kirkkaalta taivaalta. Surullista myöntää, mutta ehdin toivoa tältä bändiltä paljon enemmän.

Elle Milanon tuotantoa ei valitettavasti ole saatavilla Spotifystä, joten nyt on tyytyminen YouTube-linkkeihin.

Elle Milano - Believe Your Own Hype, Always @YouTube

Elle Milano - This Is How It Ends @YouTube

Elle Milano @MySpace (Jukeboksissa neljä raitaa kuunneltavaksi)

SWAN LEE (2000-2005)

Swan Leen laulaja Pernille Rosendahl

Swan Lee oli bändi Tanskasta, johon itse tutustuin vasta sen lopettamisen jälkeen. Oli tylyä käydä keskustelu, jossa kerroin eräälle ystävälleni bändistä innostuneena kuin pikkupoika leluhyllyllä, vain saadakseni vastaukseksi että "eiks ne oo jo hajonnu?"

Bändi soitti Pernille Rosendahlin (joka sittemmin on viritellyt jonkinlaista soolouraa) lauluun nojaavaa rentoa kitarapoppia, jonka soundia voisi kuvailla cocktailiksi, jossa on sekaisin Scandinavian Music Groupin kaksi ensimmäistä albumia ja yksi kolmannes Portisheadia. Musiikki oli kevyttä ja ei välttämättä edes kovin erilaista kuin muu tarjonta siihen aikaan. Se oli kuitenkin tarpeeksi hyvää, että hämmästelen tänäkin päivänä, kuinka yksikään levy-yhtiö ei ottanut bändiä siipensä alle.

Kysymys ei niinkään ollut, miksi Swan Lee menestyisi - vaan miksi ei? Tässä bändissä oli selkeästi potentiaalia, ja se potentiaali on valittettavasti päästetty valumaan läpi sormien.

Swan Lee - I Don't Mind @YouTube

Swan Lee - Tomorrow Never Dies @YouTube

(Tämä biisi oli myös ehdolla samannimisen James Bond -elokuvan tunnariksi - ja kyllä, tämä olisi ollut helvetisti Sheryl Crowin narinaa mielenkiintoisempi)

Swan Lee - Tomorrow Never Dies @Spotify (Vaatii Spotify-tilin)

THE DELGADOS (1994 - 2004)

The Delgados live @ Bowery Ballroom '03 (by dailysmorgasbord via Flickr.com)

Nelihenkinen rockbändi The Delgados oli tänään muistetuista yhtyeistä pitkäikäisin. Delgados oli todellinen indiebändi: yhtä vaille kaikki Delgadosin seitsemästä albumistaan julkaistiin heidän oman yhtiönsä, Chemikal Undergroundin voimin.

Ehkä juuri levy-yhtiöiden nuorasta pois pysyminen mahdollisti Delgadosin musiikillisen kehityksen. Bändi aloitti kevyellä kitarapopilla, mutta aikaa myöten melodiat kävivät yhä monimutkaisemmiksi, hyödynnettyjen soittimien määrän alati kasvaessa. Henkilökohtaisesti bändin uran kohokohta, vuonna 2002 julkaistu albumi "Hate", täyttää kaikki taiderockin määritelmät.

Ehkä yhtyeen jäsenet eivät edes olleet kovin kiinnostuneita kaupallisesta menestyksestä. He kieltäytyivät useiden levy-yhtiöiden tarjouksista ja tekivät aina musiikkia omilla säännöillään. Ehkäpä nämä ihmiset olivat todellakin muusikkoja, jotka tahtoivat edistää musiikkia taiteena ennemmin kuin vain viihteenä.

Vaikka The Delgados näkyy usein esimerkiksi musiikkikriitikkojen top-jotain listoilla, se ei koskaan onnistunut keräämään laajaa suosiota. Bändin lopullisen hajoamisen syy olikin turhautuminen siihen, että edes vuosikymmenen työrupeaman jälkeen he eivät saaneet osakseen minkäänlaista arvostusta kotinurkkiaan Skotlantia kauempana. Tämä osoittaa minusta hyvin indie-periaatteen nurjan puolen: olipa bändi kuinka taitava tahansa, nykyajan kilpailuilmapiirissä on mahdotonta pärjätä vain omin voimin.

The Delgados - The Light Before We Land @YouTube (Tämä on mielestäni eräs kaikkien aikojen kauneimmista biiseistä)

The Delgados - Coming In From The Cold @YouTube

The Delgados - The Light Before We Land @Spotify (Vaatii Spotify-tilin)

The Delgados - Coming In From The Cold @Spotify (Vaati Spotify-tilin)